I'll live forever or die trying

Boyce Avenue tekee niin ihania covereita <3

Noniin, arvoisat blogini lukijat. Tämä on nyt virallisesti viimeinen blogiteksti, mitä tulen tänne kirjoittelemaan. Minä saavuin torstaina Suomen maankamaralle ja siitä syystä en voi enää kirjoittaa nimen "Madrid y Yo", eli "Madrid ja minä" -nimen alla. Katsotaan, jatkanko minkään muunkaan nimen alla, sillä samantien kun saavuin kotiin (ja sain kissan häädettyä ulos huoneestani, hän kun oli vallannut 7 kuukauden aikana sohvani täysin omakseen -.-) löysin kirjoituspöydältäni kutsun Lahden ammattikorkean, International Businekssen pääsykokeisiin. Näyttäisi siis siltä, että 25.4. olen Lahdessa pääsykokeissa ja nyt pitäisi niihin sitten lukea Metson sivuilta jokin materiaali, jota ei saa edes ottaa mukaan kokeisiin. Katsotaan miten minä selviän. 

Keskiviikko Madridissa meni aika itkuisissa tunnelmissa. Ensinnäkin, taivaalta tuli kaatamalla vettä, ja sitä ihmettä ei oltu nähty pitkiin aikoihin. Toiseksi, minulla itselläni oli erittäin haikea tunnelma. Juuliaa ja Juliaa Solin suihkulähteellä odotellessani meinasin purskahtaa itkuun varmaan miljoona kertaa, mutta sain pidettyä itseni kasassa. Ja olin oikeastaan iloinen, että vain Juulia tuli sovittuun aikaan tapaamaan minua, sillä hänen seurassaan ei itketä. Julia tuli sitten Madridiin vasta vähän ennen kuin olin jo lähdössä takaisin kotiin, mutta ehdin onneksi juttelemaan hänenkin kanssaan. Mennessäni Solin juna-aseman liukuportaita alas meinasin taas purskahtaa itkuun, sillä tajusin etten näitä tyttöjä, saati tätä kaupunkia näkisi piiiiiiiiitkään aikaan. 

Viideltä tuli vain M kotiin, sillä B:llä oli synttärijuhlat. Niimpä minulla oli hieman helpompi viimeinen työpäivä. Annoin läksiäislahjat M:lle, joka oli ainakin iloinen saamistaan hiuspinneistä ja kaulakorusta. Kun B tuli kotiin, oli hänellä vähän känkkäränkkä päivä, joten B:n lahja odotti aina illallisen yli, ennen kuin hän sai sen. Kun olin jo vetäytynyt huoneeseeni pussattuani tytöt viimeisen kerran, B koputti ovelleni ja tuli vielä yksin kiittämään ja halaamaan minua. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä kun hän ensimmäistä kertaa ikinä näki tietokoneeni työpöydän ja kaikki sen musiikkitiedostot. Tytön ilme oli korvaamaton :D

Torstaina sitten odottelin kentällä tunnin verran lentoani. Kyllä tuntui hassulta, kun portin avautumistani odotellessani istuin penkillä ja viihdytin itseäni tuijottelemalla ohi kulkevia ihmisiä ja sitten yhtäkkiä ohitseni kävelee kolme Finnairin lentoemäntien puvuissa olevaa naista, jotka puhuvat SUOMEA! Minun seurassani istui pelkkiä aasialaisia, mutta sitten jostain putkahtaa nämä kolme naista, jotka kommentoivat Johanna Tukiaista suureen ääneen, eikä niin kovin positiiviseen sävyyn. Väkisinkin huuleni vääntyivät hymyyn, sillä tähän mennessä olin kuullut Suomea vain omasta ja Juuuuulioiden suusta, mutta nyt sitä kuuli joltain ihan muulta. Omituista!!

Lento meni hyvin. Se kesti vain 3 tuntia ja 55 minuuttia ja sinä aikana oikeastaan vain nukuin. Olin niin väsynyt, koska edellisenä yönä en ollut nukkunut. Kun viimein poistuimme pilvistä Suomen yllä, minua alkoi samantien masentaa Suomen harmaus. Madridiin oli jäänyt +20 astetta ja pilvetön auringonpaiste. 

Laukkuni sain melkein samantien ja kun olin kävellyt "EI TULLATTAVAA" kylttien alta, näin äidin melkein samantien. Autolla minua odotti isä, sekä ruisvoileivät, rasiallinen laskiaispullia ja kaakaota!

Minä palaan vielä joskus Madridiin, se on ihan varmaa. En siis vain lomalle, vaan jäädäkseni sinne. Siksi toivon, että Espanja saa taloustilanteensa hallintaan, että tämä neiti Kansainvälinen Talous pääsee muuttamaan sinne joskus! Rakastan sitä kaupunkia enemmän kuin mitään tällä hetkellä! Tietysti on mukava päästä tänne Lammille joskus rauhoittumaan, mutta haluan palata Madridiin heti kun se vain on mahdollista. 

Kiitos kaikille lukijoille, sillä sain toissapäivänä 10000 sivun selauskertaa rikki. Vaikka ne ovat vain selauskertoja, niin olin silti iloisesti yllättynyt :D

Nyt tämä tahmatassu lähtee polkemaan kuntopyörää ja illalla pitäisi varmaan vielä lähteä kaverin kanssa salille. Tästä alkaa tämä kesäksi kuntoon yritys, nimittäin pääsin 7 kuukauden aikana vähän rupsahtamaan. No, ei tällä kyllä vielä ensi kesäksi kuntoon päästä, mutta jos yritetään tähdätä sinne vuoden 2014 kesään, kun on jalkapallon MM-kisat Brasiliassa :P Sinne sitten rantaleijonia metsästämään, kun on itekkin vähän tiukemmassa kunnossa! Nyt ei muutakuin soronoo, adjöö ja kiitos kaikille! <3

It's funny how "hello" always ends with a "goodbye"

Niin se vika päivä vain valkeni. Tähän aikaan huomenna olen vähintäänkin matkalla kohti Lammia, jos en ole jo kotona halailemassa koiraani <3

Asioita mitä jään kaipaamaan Madridista? No ensinnäkin mun ihanat kaverit!! Ilman Juliaa ja Juuliaa olis ollut aika tylsää. Lisäksi tietysti kaikki muut ihanat ihmiset, keihin ehdin tutustua. Harmittaa vaan se, etten erääseen Albertoon enään saa millään yhteyttä, saakelin kännykkävaras... JUULIA! JOS NÄET SEN HERRAN VIELÄ JOSKUS NIIN ANNA SILLE MUN NUMERO!!! Tai sähköposti tai facebook tai joku...

Mitä muuta jään kaipaamaan? Musiikkia ja bileitä tottakai. Madridin yöelämä on ollut tutustumisen arvoinen. Niitä huonojakin kokemuksia toki on jäänyt, mutta minkäs sille mahtaa, että on vähän menevämpi persoona, niinkuin minä. Ja ennen kaikkea kokeilun haluinen. Mutta mä en kadu mitään. Korkeintaan sitä, etten pitänyt kännykästäni tarpeeksi hyvää huolta..

Myös sitä tulen kaipaan Suomessa, että pääsen niin helposti tällä hetkellä maailman parhaaseen kaupunkiin mitä tiedän ja voin shoppailla siellä naurettavan halvoissa kaupoissa tai vain hengailla suihkulähteellä ja katsella ohi meneviä ihmisiä, kommentoida turistien naurettavaa lookkia ja bongaila komeita miehiä. Ei tämmöistä voi Lammilla harrastaa, missä tuntee melkein jokaisen ohi menevän ihmisen. Lisäksi kun ei siellä edes ole niitä "HOT HOT HOTTEI" miehii. Kuten nyt esim Sergio Ramos ;D

Toisaalta olen kyllä iloinen että tämä 7 kuukautta on nyt vihdoinkin ohi. Jos jotain todellakin olen oppinut niin sen, etten halua kotiäidiksi vielä ainakaan pitkään aikaan, jos vielä senkään jälkeen. Haluan todellakin nauttia sinkkuudesta ja lapsettomuudesta vielä kauvan. Tai no, en välttämättä sinkkuudesta, mutta ainakin siitä lapsettomuudesta. Toinenkin asia on varmaa: en ikinä tule kasvattamaan mahdollista lastani Espanjassa. Täällä nämä lapset ovat aivan liian hemmoteltuja, minusta heillä pitää ollu joku kuri. Itsehän olen kasvanut melko leppoisassa ympäristössä, mutta en todellakaan ole aina saanu mitä haluan, joka on minusta ihan hyväkin. Ainakaan en ole samanlainen nenän varttani pitkin muita ihmisiä tuijottava narttu, kuten useat täälläkin tapaamani tytöt ja myös jotkut pojat. Vaikka kyllä niitä mukavia poikkeuksiakin on!

Tulevaisuuden suunnitelmani? Palata Suomeen, käydä pääsykokeissa, toivoa että pääsen kouluun ja hankkia töitä. Jos en pääse opiskelemaan tänäkään syksynä minnekkään, niin haen tänne Madridiin opiskelemaan ja/tai töihin. Tiedän todellakin mitä haluan ja se on asua täällä. Asua, opiskella tai työskennellä täällä. Mutta yksi asia mitä en enää tee on se, etten enää ikinä lähde au pairiksi. Vaikka nämä 7kk ovatkin olleet opettavaisia ja mukavia, niin siihen sekaan mahtuu niin paljon kaikkea kamalaa ahdistusta, etten halua sitä enää kokea. Ja kaikki se ahdistus johtuu todellakin vain minusta, muilla ihmisillä ei ole siihen ollut mitään osuutta. Tai ehkä vähäsen. Joillakin. Nimeltämainitsemattomilla Elviksen kaltaisilla ihmisillä. Ehkä. :D

Nyt lähden hakemaan vanhempaa tyttöstä kielikoulusta ja sitten hengailen hänen kanssaan koko lopun illan kaksin kotona. Katsotaan mitä tästä tulee, varmaa on että huomenna klo 10.10 istun Finnairin koneessa ja itken sitä, että renkaat irtoavat tästä mahtavasta maasta..

The most painful goodbyes are the ones that are never said and never explained

Viikonloppu oli ja meni ja tänään onkin sitten jo päivä uusi. Sanotaanko, että fiilikset vaihteli aika tiuhaan viikonloppuna ja nyt voisin vähän avata teille mitä tarkoitan:

Lauantaina lähdin Julian luokse valmistautumaan iltaa varten, sillä hänelläkin oli talo tyhjänä aivan kuten minullakin. Hänen host-äitinsä oli luvannut, että minä saisin mennä heille, jos vain emme tuhoa taloa ja kutsu sitten ketään muita pitämään bileitä. Julia kun on kertonut minusta aika paljonkin juttuja host vanhemmilleen ja he kyllä tietävät miten hyviä ystäviä olemme tuon sekopään kanssa, niin en oikeastaan ihmetellyt että host äiti ehdotti tuommoista. Ja mukavaahan meillä olikin Julian kanssa!

Juulia & Alien <3

Kävimme läheisessä ostoskeskuksessa shoppailemassa, tai no lähinnä kiertelemässä kauppoja. Julia meni edeltä ja minä raahauduin zombina perässä, sillä perjantai oli vielä kirkkaana mielessä ja koska aamulla oli tullut hengailtua reipas tunti ulkona jutellen ennen kotiin lähtöä baaritutun kanssa, niin olin hieman väsynyt. Untakin olin tosiaan saanut sen pari tuntia. Oli silti hauska jutella Julian kanssa pitkästä aikaa ihan kaksin, sillä emme ole viime aikoina kovin useasti nähneet toisiamme.

Julian kotiin päästyämme hän valmisti minulle herkkuillallisen ja sen jälkeen alkoi se itse meikkaus ja vaatteiden vaihto. Illan paras facebook tilapäivitys tulee tässä: "Ei p*rkele vodkapullo hukassa" ja illan paras filosofinen kommentti: "tää on tärkee, mielestäni, jos vodkapullo on hukassa nii sit ollaan kaikki aika hukassa, paitsi että ollaan kyllä ihan hukassa vaikka vodkapullo ei olekkaan enää hukassa." Julia - The TVS (Tilapäivitysten Virallinen Sabotoija).

Metromatka oli hupaisa, sillä join elämäni ensimmäistä kertaa Gin Tonicia, ja voin sanoa etten kyllä juo kyseistä litkua enää ikinä uudelleen. Kamalaa myrykkyä! Koska olimme hieman myöhässä sovitusta aikataulusta, menimme suoraan Guzman el Buenolle, jossa olimme kuin olimmekin ensimmäisinä. Sieltä matka jatkui Catsiin, kun koko porukka oli kasassa.

Ovella tarkistettiin laukut, jonka olimme kyllä osanneet arvata. Hupaisinta kuitenkin oli, ettei Tollo portsari löytänyt Julian vodkapulloa laukustani, vaikka kopeloi sitä varmaan pari minuuttia. Hänhän ei saa tonkia laukkua, vain katsoa sisään, mutta koska vodkapullo oli piilotettu näppärästi kenkääni ja koska sen päällä oli kaulahuivini, niin miesparka joutui vain kopeloimaan laukkua. Ihmettelin tosin sitä, miksei hän löytänyt edes energiajuomaani, vaikka se pyöri laukun pohjalla aivan suojattomana. Anyway, sisään päästiin eikä mitään otettu pois!

Ilta meni sitten tanssilattialla. Oli kyllä ihan ihmeellistä musiikkia, vaikka yleensä Catsissä tosiaan tunnistan melkein kaikki musiikit, niin nyt täytyy kyllä sanoa, että aina välillä katsoin Juliaa ihmeissäni, että mikä renkutus tämä nyt sitten on. Mukavaa oli aina siihen asti, kunnes jalkani teki tenän, sillä olinhan jo bilettänyt yhden illan samoilla kengillä. Onneksi se tapahtui kuitenkin vasta viiden aikoihin, joten ainoastaan tunnin verran istuskelin penkeillä.

Sunnuntai päivä meni koomatessa ja iltaa odotellessa. Sen verran kävin päivällä Madridissa, että törmäsin Juliaan Solin asemalla ja sain häneltä laukkuni, joka oli jäänyt hänen luokseen. Sieltä palasin kotiin, söin ja lähdin sitten kohti Solia jossa törmäsin vuorostani Juuliaan, joka koko edellisen päivän oli maannu kotonaan sairaana. Nyt hän sentään pääsi ylös sängystä ja lähti mukaani Santiago Bernabeulle. Oli kyllä ihan mahtavaa! Ostin stadionin edestä huivin, jossa lukee "Gracias Papá por hacerme guapo, listo y siempre... MADRIDISTA" eli suomeksi: "Kiitos isä että teit minusta komean (minun tapauksessa kauniin), älykkään ja aina... MADRIDISTAN". Minun oli aivan pakko saada tuo huivi ja kun se maksoi vain 10€ niin tottakai se lähti mukaani!

Julia & yo <3

Itse pelihän oli ihan mahtava. Istuimme melko huonoilla paikoilla, mutta se ei pilannut fiilistäni, sillä vieressäni istui ihan söpö Madridin kannattaja. Lisäksi huomasin selvästi, kuinka minun ja Sergio Ramoksen välillä lenteli kipunoita niinkin pitkästä välimatkasta huolimatta ;D Pelihän loppui 1-1, mutta ihan sama! Varmaa on, että vielä joskus menen katsomaan toisen ja kolmannenkin pelin!

Pelin jälkeen suuntasimme syömään ja sieltä metrolle, jossa Julia odotteli. Saatoimme Juulian Moncloaan ja palasimme itse Solille ja otimme suunnaksi Palacen. Kerrankin menin sinne ihan selvinpäin. Ja hauskaa oli siitäkin huolimatta! Ei toki ihan niin hauskaa kuin perjantaina, mutta kumminkin.

Aamulla metroasemmalla sain sitten kokea karmivan tilanteen, kun kallis HTC:ni varastettiin. Se on nyt jonkin hijo de putan kynsissä. En voi muuta sanoa kuin että harmittaa ihan vietävästi. Se kännykkä oli minulle kultaakin tärkeämpi ja siellä oli tosiaan ihan kaikki. Ja se oli myös ensimmäinen ikinä itse ostamani puhelin, joten harmittaa sekin, että ne 345€ meni ihan taivaan tuuliin. Eikä eilinen päivä muutenkaan ollut kovin hehkeä, kun huomasin että Elvis elää ja hän toi minut kotiin mustalla Peugeotilla. No, sille asialle en voi muuta kuin nauraa.

Kaksi työpäivää jäljellä, tämä ja huominen. Kauhean haikeata. Äskön minulta lähti ensimmäinen laukku jo kohti Suomea, kun kuriiripalvelu kävi hakemassa laukun Málagaan ja sieltä kohti Lammia. Nyt olen vain siivoillut ja tappanut aikaa koneella, että pian olisi jo ilta ja tämä päivä olisi ohi. Näin kiireesti en haluaisi Suomeen JOS minulla olisi puhelin. Nyt haluan vain sen uuden puhelimen, mikä tarkoittaa sitä, että minun on mentävä Suomeen.

Mutta nyt, hyvää tiistai päivää teille kaikille! Kuka teistä keksisi aikakoneen, millä pääsisin takaisin perjantai iltaan Palacessa ja sen jälkeen maanantai aamuun Solin metrolle? Tämän päivityksen otsikko nimittäin on liian totta...